Veli Pesonen

Tähtiä itseään muistuttavassa muodostelmassa

The Damned julkaisi reilun yhdeksän vuoden tauon jälkeen uuden albumin Evil Spirits. Edellistä levyä vaivasi tietty demon-kaltaisuus ja tällä kertaa oli toimeen pestattu kreditoitu maailmanluokan tuottaja Tony Visconti. Jälki onkin viimeisteltyä enkä ainakaan minä olisi etukäteen osannut aavistaa että albumi tuo mieleen lähinnä kaksi suomalaista taiteilijaa, Katri Helena Kalaojan ja Albert Järvisen. Luulen että vertailuni tekee kunniaa kaikille osapuolille.

 

The Damned on muuttanut asukkaiksi itseään muistuttavaan spektaakkeliin ja kappaleiden häpeämätöntä eskapismia voi pitää täydellisenä antiteesinä yhtyeen debyyttialbumin raa’alle estetiikalle. Sointipinnat ovat järjestään laakeita ja paikoitellen niissä tapahtuvat muutokset panevat epäilemään onko äänitysstudion tarkkaamon kompressoreista tullut orkesterin pääasiallinen instrumentti. Laakeus pyrkii spektaakkelimaisuuteen ja spektaakkeli pyrkii eskapistisuuteen.

 

Kappalemateriaali vain on ainakin puolessa levyyn sisältyvistä kymmenestä laulusta sen verran hyvää ettei välttämättä olisi tarvinnut. Ei välttämättä olisi tarvinnut rakentaa jonkinlaista nukkekotia jossa musiikkinumerot ja niiden esittäjät voivat pyöriä siististi sijoillaan. Sävelmien pääpaino keskittyy melodramaattisiin sointukulkuihin, tai oikeammin sointukulkujen melodramaattisuuteen. Tämä tapahtuu melodian kiinnostavuuden kustannuksella; usein Dave Vanianin taidokkaasti laulamat melodiat suorastaan häveliäästi peittyvät samaan laakeuden kaapuun kuin orkestraatio ja sen sointikin: inspiroituneisuus ei aina ole niiden parasta antia. Tämä synnyttää mielleyhtymiä brittiläiseen joka kodin auditiiviseen peruskalustukseen kuten Sandie Shaw, Cilla Black (Britannian historian kenties suosituin mediahahmo jonka muistomerkki Liverpoolin Mathew Streetillä muistuttaa krusifiksia), Petula Clark ja tietenkin Dusty Springfield. Naisia. Sivumennen sanoen kuka tahansa iskelmälaulaja olisi otettu näinkin hyvästä kappalevalikoimasta kuin Evil Spiritsillä on puhe.

 

“The big girl I am” herjasi kitaristi Captain Sensible itseään eräässä haastattelussa taannoin. Sensiblen kitarointi on Evil Spiritsillä kautta linjan monipuolista ja moni-ilmeistä. Nimikappaleen lopulla pyöritään modaalisen jazzin maailmoissa mikä panee kysymään, olikohan tällä nyt enää jotain tekemistä punkin kanssa. Paikoitellen Sensiblen ajatusmaailma muistuttaa hyvin elävästi Albert Järvisestä; Alpohan se aikoinaan viskasi plektroja punkkareiden jalkojen juureen ja huusi “soittakaa punkit kovaa ja väärin”.

 

Yhtyeeseen palannut basisti Paul Gray on oma itsensä, kihelmöivä taituri jonka kinemaattiset kuviot viettävät etuviistoon pelastaen sen mikä hieman tylsän rumpali Andrew Pinchingin tasapaksuudesta jää yli. Ehkä Captain Sensible haluaa juuri tuollaisen rumpalin eikä valovoimaista vääntäjää Rat Scabiesia. Bassokuviot ovat riippuvaisia laulumelodioista ja se, etteivät Black Albumilla (1980) laulumelodiat saaneet ylleen latteuden sädekehää ja basismikin pääsi täysiin oikeuksiinsa, lienee näiden kahden albumin suurin ero. Kyllä, se on myös laatuero.

 

Urkuri Monty Oxymoronin Farfisa-estetiikka alleviivaa aiemminkin havainnoitua rakkautta amerikkalaisia Nuggets-bändejä kohtaan. Nämä olivat usein “yhden hitin ihmeitä” jotka matkivat brittiläistä The Rolling Stonesia. Ilmeisesti koskettimistolla soitetut puhallin- ja jousistemmat etsiytyvät aitoviihteellisen eksotismin hengessä latinalaisamerikkalaisiin ja villin lännen maisemiin. Kinemaattisuudelle syntyy käyttöä elokuvallisina viittauksina James Bondista Sergio Leoneen. Jalat pysyvät tukevasti 1960-luvulla. Elämme Technicolor-maailmassa jonka ylle tuotantojäljen laakeus heittää oman pölykerroksensa.

 

Ehkä hiukan pölyinen Evil Spirits sitten on se todellinen ja lopullinen goottirocklevy jonka The Damned on aina halunnut tehdä? Ehkä esillepanon taide on taiteenlaji johon yhtye on tähänkin mennessä pyrkinyt, mikä synnyttää verrannon Katri Helenaan.

 

Cilla Black on symbolinen uhri, moderni Jeesus-hahmo, jonka elämää ja tekoja The Damnedin Evil Spirits muistelee hautaustoimiston asiallisessa tyyneydessä. Vähempikin asiallisuus olisi minulle kelvannut.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset